Historia

Englantilaisen koulun perustivat katoliset sisaret heti sodan jälkeen, 60 vuotta sitten. Opetusministeriö ja Opetushallitus antoivat luvan englanninkielisen koulun perustamiselle sillä ehdolla, että koulun oppilaat saavat opetusta myös suomen kielessä. Lupa saatiin aluksi kolmiluokkaiselle alakoululle. Lokakuun ensimmäisenä päivänä 1945 koulun aloitti 18 oppilasta Eiran Engelinaukio 1:ssä. Pysyvän luvan koulu sai vuonna 1946. Koulu kasvoi ja uusia luokkia lisättiin vuosittain.

Vuosi 1952 oli tärkeä vuosi koulun historiassa. Ensimmäiset viisi oppilasta valmistuivat koulusta, ja samoin valmistui uusi koulurakennus nykyiselle paikalleen Mäntytielle. Koulurakennusta laajennettiin vuonna 1975 lisäämällä siihen voimistelu/juhlasali, kirjasto, kuvaamataidon luokka, laboratorio ja tekstiilityön luokka. 

Vuosina 1945 – 1992 sisaret johtivat kristillisille periaatteille perustuvaa koulua. Monien mielessä koulu onkin aina ”Sisarten koulu”. Monet muistavat sisarten tiukan kurin, aidon mielenkiinnon oppilaiden saavutuksiin ja lämpimän ymmärryksen jokaista yksilöä kohtaan.  

Englantilaisen koulun lukio aloitti vuonna 1995, joka on toinen merkittävä vuosi koulun historiassa. Tänään vanhat perinteet elävät ja niitä arvostetaan Englantilaisen koulun yhteisössä.